Yksi huoli näyttää olevan päätetty puolestani... Raskaus näyttää keskeytyneen spontaanisti. Minun piti tehdä päätös suuntaan tai toiseen. Suurin osa yritti puhua järkeä päähäni, kuka mistäkin syystä. Lapsi tulisi aina muistuttamaan isästä, lapsi saatettaisiin vielä isän kotimaahan, joutuisin aina pakenemaan lapsen isää... Tänään häneltä tuli taas tekstiviesti: "I hope u don't make any problem for me.and don't show my face to any one." Sanasta sanaa... Mitä hiton ongelmaa mä hänelle tekisin, jos kerran hän jättää minut rauhaan ja tämä raskaus päättyy? Ex-mieheni tekee myös kiusaa. Haukkuu "nykyistä" rasistisilla termeillä, vie lapsen ilman, että kertoo minne on menossa. Sain tänään slaagin kun tulin kotiin. Tänään oli isäni synttärit, siellä syntyi riita jossa äitini ja siskoni antoivat palaa. Minulle riitti, tässä on paljon muutakin kun tapella perheen kanssa. Itkuhan siitä tuli ja rattiin lähdin suhteellisen epävakaana. Soitin ex-miehelle, että olen tulossa kotiin. Hän kertoi pukevansa lasta wc:ssä. Jopa tekevät aikaisin iltahommat... Kun tulin kotiin, sinne oli jätetty valot päälle ja koti oli tyhjä! Soitin hädissäni exälle ja pitkän tuuttauksen jälkeen hän vastasi. Aamulla lapsi oli vielä kuumeinen ja kipeä, nyt oli kuulemma lähdössä heittämään alakerran naapureita konserttiin heidän autolla. MITÄ IHMETTÄ?! Ryntäsin alakertaan, 6.asti taas auttoi löytämään tuon tapauksen. Olin itkuinen, onneksi löysin lapsen. Otin hänet syliin ja olin kantamassa yläkertaan iltahommille. Mies esti sen, aloin itkemään ja rukoilemaan. Lapsi kurotti isänsä syliin. Rukoilin, että lähdemme ylös iltahommiin yhdessä. Naapureita kerääntyi luokse ja ex-mieheni oli kerennyt ilmeisesti kertomaan hänen tarinansa uhrin asemasta ja omasta pahasta olostaan. Eräs naapuri kysyi, tarvitseeko ex-mieheni apua!  Miten loukkaavaa. Hän yritti sanoa minulle, että katso, lapsi on ihan kunnossa! Oliko ex-mieheni unohtanut mainita lapsen kuumeesta? Pyysin aikaa lapseni kanssa, että hän heittäisi naapurit yksin konserttiin. Mies ei suostunut. Rukoilin. Nolasin itseni naapureidemme edessä, sehän on minulle jo niin tuttua. Kun naapureita ei enää tarvinnut heittää, miestä alkoi raivottamaan. Hänen kiusantekonsa ja vallankäyttönsä oli mennyt hukkaan. Oli luvannut lapselle, että saa karkit. Minä olin sanonut ystävieni  kuullen aamulla, että kaiken minkä hän tarvitsee, minä tuon kaupasta. No, nyt me lähdimme ostamaan karkkia ja ex-mies syytti minua siitä, että olin vienyt kipeän lapsen ulos.

Lapsen isä käy itkemässä kaikkien luona keräten muiden sympatiat, kertomassa oman puolen asioista.  Hänellä on niin paha olo. Nyt hän raivoaa suhteestani "mutiaiseen". Oli ulkomaalainen, mutta turha haukkua noilla termeillä varsinkaan lapsen kuullen. Hän ei muista omia katoamisia, valehtelua muista naisista(niitähän ei siis ole ollut vaikka yhden kanssa olen puhunut jopa puhelimessa), valehtelua yleensä, elämänsä maksattamista minulla. Minun ei auta muuta kun odottaa kun pöly laskeutuu ja kertoa niille yhteisille tutuille oman version tapahtuneista. Kuten hyvä ystäväni sanoi, taas minä todistelen itseäni exälle sekä hänelle, kaikille. Lapsen isä käyttää lasta lyömäaseena, että minusta tulisi hullu. 

Riita äidin ja siskon kanssa, ex-miehen vallankäyttö lapsen suhteen, melkein kahden päivän radiohiljaisuus häneltä... ja nytten tämä verenvuoto. Kaipa stressillä on yllättävän paljon merkitystä terveyteen. Kai kroppani vaan päätti, ettei kestä enempää. Onhan tässä itketty ja itketty, milloin mistäkin syystä.

Tänään olin viittä vaille valmis sanomaan kättäpäivää pikajunalle. Stereona toitotusta, syytöksiä ja miehiä kertomassa minkälainen olen. Pitää vaan käydä hakkaamassa säkkiä vähän aikaa ja todeta, että minä olen muuten itseni kaltainen enkä sitä mitä he..anteeksi monikko...väittävät muille. Lapsen isä kertoo kuinka hyvä ihminen hän on, hoitaa lasta, on kotona ja minä olen alituisesti poissa. Minä saan tulla kotiini silloin kun hän on iltakoulussa. Olen aina se, joka luovuttaa kaiken suhteen ja on kiltti. Minun olisi pitänyt heittää nykyinen haipakkaa tahtia ulos kun ei kerta vuokranmaksukaan kiinnostanut. Tyhmä minä. Siksi varmaan tapasin tämän uuden miehen, joka oli kaiken syytöksien suhteen 10 kertaa rankempi, että ymmärrän nyt, etten IKINÄ sorru samanlaiseen suhteeseen. Tarvitsin varmasti jonkun pesismailan iskun päähäni, pohjalla käymisen, ennenkuin uskalsin vaatia itselleni uutta ja parempaa elämää.

Summa summarium; kaikki on ollut minun vikaani, täysin. Ja sitten minä nöyristelen ja pyytelen anteeksi. Hän...puhun nyt "hänestä", sanoi ettei usko enää jumalaansa, jos minä en saa rangaistuista. Rangaistuksella hän tarkoitti keskenmenoa tai jotain, joka "näkyy naamassani". Tekee mieli valehdella, että tein abortin. En halua missään nimessä lasta hänen kanssaan, olin niin vihainen. Exänkin kanssa riidellään jälkikasvusta. Kahden rintaman sota on uuvuttavaa, ellei ole varustautunut siihen. Minähän, s**tana kaadun sitten saappaat jalassa.

Vaikka en nyt mitään avioliittoja kaivannut tai kalliita lahjoja... Niin hän kertoi laittavansa kodin täyteen kynttilöitä syntymäpäivänäni ja jotain romanttista. Minä kuulemma ällistyisin kertaheitolla. Sinä yönä kun hän soitti parikertaa niitä puheluitaan, hän väitti ostaneensa 300 euron kaulakorun, mutta vei sen takaisin kauppaan kun käyttäydyin niin huonosti. Syntymäpäivänäni hän ei edes toivottanut hyvää syntymäpäivää minulle. Juhlilleni hän ei uskaltanut tulla, sillä oli itkettänyt minua puhelimessa vanhempieni kuullen. Niistä muista miehistä. Häntä hävetti kohdata vanhempani, ihan hyvä tunne hänelle. Kerran hän naureskeli kun typerät naiset tyytyvät niin yksinkertaisiin lahjoihin, heidän kuulemma pitäisi odottaa jonkin aikaa, niin he saisivat vaikka miten kalliita lahjoja. Minä kerroin tykkääväni pienistä asioista, kuten siitä, että hän teki mangolassia minulle tai kokkasi ruokaa.

Siinä yön pimeinä tunteina huomasin, etten kaivannut itseasiassa sitä miestä... vaan niitä asioita elämässäni. Kaipasin toista nukkumaan siihen viereen, jakamaan arkea, heittämään huonoa huumoria, pitkiä suudelmia ja ennenkaikkea sitä, että joku kietoo kätensä ympärilleni ja on vaan siinä. Olen vieläkin niin heikko, että menisin hänen luokseen nukkumaan, että hän vaan pitäisi minusta kiinni ja olisi lähellä. Huh, että uuvuttaa. Saanko tehdä Prinsessa Ruususet? Noita sammakoita on nähty ja pussattu ihan tarpeeksi. Mitäpä jos vaan nukkuisin sata vuotta ja odottaisin, kunnes joku yrittää kuolata naamalleni?