Autuaita ovat ne idiootit, jotka kelluvat vedenpaisumuksen tullessa. Minä kuulun niihin autuaihin. En usko, vaikka minut jätetään monta kertaa viikossa ja ties millä syyllä. Joskus hän syyttää minua siitä, että minä panen hänen setäänsä että sain keittiööni tuolit ja halpoja Ikean huonekaluja. Joskus jotkut afrikkalaiset miehet tulevat hänen työpaikalleen kertomaan, että kuinka he tuntevat minut "erittäin hyvin". Viimeyönä hän ei voinut olla minun kanssani sen takia, koska jotkut ihmiset puhuvat minusta pahaa/minun pitää palata "todelisuuteen" (join Pepsi Maxia..ei, tämä ei ole sponsoroitu mainos ja yritän laihduttaa samanaikaisesti -olen siis ristiriitainen ja minussa on kaksi mieltä). Lisäksi kun kävin taas tanssimassa yökerhossa, olen kuuluisa. Minun pitää vaihtaa yökerhoa. Lisäksi ensin minut jätettiin viideksi kuudeksi kuukaudeksi, että hän saa tehdä yötöitä. Sen jälkeen menimme yökerhoon tanssimaan ystävieni kanssa. En ollut nähnyt häntä vähään aikaan. Hän tuli todella aikaisin sinne, halasi minua ja suuteli kaikkien nähden. Hän halusi tulla yöksi luokseni, noh, tulkoon. Minä kuljen kun vuohi narussa. Mitä hän haluaa, minä teen. En jaksa muutakaan.

Vähän aikaa sitten hänelle soitteli joku tyttö "Aaaa". Ensin hän sanoi, että "väärä numero", kun tyttö soitti. Sitten tuo tyttö lähetti ilmeisesti kipakan vastauksen takaisin, kun miestä nauratti niin kovasti. Kyse oli kuulemma siitä, että tyttö oli nähnyt meidät yökerhossa ja joku oli antanut hänen numeronsa tälle tytölle koska meidän suhde oli kuulemma joksenkin paha. Tytöllä oli töitä hänelle ja hän ei voinut keskustella niistä töistä minun kuulleni. Hän meni ulos puhumaan tälle tytölle. Olisin voinut avata ikkunan ja kuunnella kaiken, mutta en tehnyt niin. Minuun olisi vaan sattunut. En ollut tarpeeksi vahva kuulemaan vielä totuutta. Seuraavaksi selitys oli, että hän oli kuulemma hankkinut minulle tämän tytön numeron, että hän voisi olla kaverini. Minun piti soittaa tälle tytölle ja tehdä hänestä ystäväni.

Lisäksi en ikinä osaa olla hänen mieleen. Jos olen huolissaan hänestä, kun hän puhuu maasta lähdöstä, että hänellä on jonkunlaisia ongelmia ja joku uhkailee häntä. Minun pitäisi olla positiivinen tai tuntuu siltä, että seison käsilläni, vaikka minun pitäisi seisoa päälläni. Jos olen vihainen hänelle, en saa olla vihainen vaan minun pitää olla iloinen. Jos itken, minun pitäisi nauraa. Olen aina väärässä moodissa. Kerron, että haluan jonkun joka on kuin kumppani minulle; viikkaa kanssani lakanoita, käy Prismassa, lähtee lenkille ja punttisalille, haluaa olla kanssani joka päivä. Joku, joka hyväksyy minut juuri tämänlaisena kun mitä olen. Nyt kahden kuukauden eron aikana minun pitäisi kertoa ensinnäkin tästä kaikille ja vaikka olemme yhdessä. Hän haluaa, että minä annan hänelle kotiavaimeni. Sen unohdin tehdä ja toisaalta hyvä niin, koska emme kuulemma enää näe. Hän vaihtaa puhelinnumeronsa ja kaikki. Jos hankin hänen selän takana kumppanin, minun on kuulemma oltava harrastamatta seksiä hänen kanssaan 15 päivään katsoakseni, että hän haluaa oikeasti olla kanssani. Ja hän hankkii kuulemma nyt "feikkityttöystävän", jolla hän vakuuttaa nämä "paskat" ihmiset, että olemme eronneet. Nämä ihmiset eivät kuulemma halua, että hän on kanssani ja ovat puhuneet minusta epäkunnioittavasti. Syvä huokaisu... Nämä samat ihmiset ovat kuulemma myös syy siihen, että meidän pitää olla erikseen. Ompa hienoa, että muut ihmiset vaikuttavat näin syvästi hänen päätöksiin. En ansaitse tämmöistä kohtelua ja silti painan pääni alas, enkä sano mitään.

Hänen kanssaan on hyvinä päivinä ihanaa, liekö olen ripustautunut Matrixiin ja kun piuhat irrotetaan, tunnen oloni heikoksi. Onhan siinä vinhaa perää, että en halua nähdä todellisuutta mutta ainoastaan hänen kanssaan. Rakastuminen on syvältä. Olen niin tottunut hänen kosketukseen, ihoon, suudelmiin -kaikkeen. Vihaan muutosta ja haluan taistella katkeraan loppuun asti. En halua vaihtaa kumppania, vaikka hän syyttääkin minua vaikka mistä. Haluaisin miellyttää häntä ja vastata myöntävästi kaikkiin syytöksiin, että hän vaan olisi minun kanssani. Silloin tulisin hulluksi. Olen ennenkaikkea vihainen itselleni selkärangattomuudestani, yritän niin kovasti tehdä ihmisestä elämänkumppania, joka ei halua olla kanssani. Mistä kaikki nuo seksuaalissävytteiset puheet ja syytökset johtuvat? Kaikki nuo mielenmuutokset? Ihan kun hänessä olisi monta eri persoonaa. Tämä 20-vuotias tyttö kirjoitti minulle pyhän kirjallisen verran tekstiviestiä, kuinka he ovat kuin sisko ja veli. Vastasin hänelle ystävällisesti takaisin. Tämä tyttö lähetti ne miehen kännykkään, hän näytti nämä itse.

Miksi en ansaitse vihdoin ja viimein onnea? Toistan aina jotain vanhaa virhettä elämässäni miesten suhteen. En ikinä mene miehen luokse, mutta ongelmatapaukset suorastaan juoksevat perääni. Mistä tuo johtuu, mikä minussa houkuttaa kaikkia tämäntyyppisiä miehiä? Ehkä se on myös tämä ikä, ehkä se on myös halu miellyttää omia vanhempiani, että he sairaana voisivat olla huolimatta minusta koska minulla olisi hyvä mies ja perhe, joka kestäisi.

Yritän aloittaa juoksemisen, kunnolla salillakäynnin, dieetin ja tehdä opintoni loppuun. Aina kun hän ilmestyy elämääni, kytkeydyn häneen kun elintoimintoja ylläpitävään koneeseen. Kun hän lähtee, hän katkaisee piuhan ja minun vaihtoehtoni ovat joko kuolla tai opetella hengittämään keuhkoilla, joita on pidetty koneellisesti yllä. Sattuu.

Kaipaan...