Autuaita ovat ne idiootit, jotka kelluvat vedenpaisumuksen tullessa. Minä kuulun niihin autuaihin. En usko, vaikka minut jätetään monta kertaa viikossa ja ties millä syyllä. Joskus hän syyttää minua siitä, että minä panen hänen setäänsä että sain keittiööni tuolit ja halpoja Ikean huonekaluja. Joskus jotkut afrikkalaiset miehet tulevat hänen työpaikalleen kertomaan, että kuinka he tuntevat minut "erittäin hyvin". Viimeyönä hän ei voinut olla minun kanssani sen takia, koska jotkut ihmiset puhuvat minusta pahaa/minun pitää palata "todelisuuteen" (join Pepsi Maxia..ei, tämä ei ole sponsoroitu mainos ja yritän laihduttaa samanaikaisesti -olen siis ristiriitainen ja minussa on kaksi mieltä). Lisäksi kun kävin taas tanssimassa yökerhossa, olen kuuluisa. Minun pitää vaihtaa yökerhoa. Lisäksi ensin minut jätettiin viideksi kuudeksi kuukaudeksi, että hän saa tehdä yötöitä. Sen jälkeen menimme yökerhoon tanssimaan ystävieni kanssa. En ollut nähnyt häntä vähään aikaan. Hän tuli todella aikaisin sinne, halasi minua ja suuteli kaikkien nähden. Hän halusi tulla yöksi luokseni, noh, tulkoon. Minä kuljen kun vuohi narussa. Mitä hän haluaa, minä teen. En jaksa muutakaan.

Vähän aikaa sitten hänelle soitteli joku tyttö "Aaaa". Ensin hän sanoi, että "väärä numero", kun tyttö soitti. Sitten tuo tyttö lähetti ilmeisesti kipakan vastauksen takaisin, kun miestä nauratti niin kovasti. Kyse oli kuulemma siitä, että tyttö oli nähnyt meidät yökerhossa ja joku oli antanut hänen numeronsa tälle tytölle koska meidän suhde oli kuulemma joksenkin paha. Tytöllä oli töitä hänelle ja hän ei voinut keskustella niistä töistä minun kuulleni. Hän meni ulos puhumaan tälle tytölle. Olisin voinut avata ikkunan ja kuunnella kaiken, mutta en tehnyt niin. Minuun olisi vaan sattunut. En ollut tarpeeksi vahva kuulemaan vielä totuutta. Seuraavaksi selitys oli, että hän oli kuulemma hankkinut minulle tämän tytön numeron, että hän voisi olla kaverini. Minun piti soittaa tälle tytölle ja tehdä hänestä ystäväni.

Lisäksi en ikinä osaa olla hänen mieleen. Jos olen huolissaan hänestä, kun hän puhuu maasta lähdöstä, että hänellä on jonkunlaisia ongelmia ja joku uhkailee häntä. Minun pitäisi olla positiivinen tai tuntuu siltä, että seison käsilläni, vaikka minun pitäisi seisoa päälläni. Jos olen vihainen hänelle, en saa olla vihainen vaan minun pitää olla iloinen. Jos itken, minun pitäisi nauraa. Olen aina väärässä moodissa. Kerron, että haluan jonkun joka on kuin kumppani minulle; viikkaa kanssani lakanoita, käy Prismassa, lähtee lenkille ja punttisalille, haluaa olla kanssani joka päivä. Joku, joka hyväksyy minut juuri tämänlaisena kun mitä olen. Nyt kahden kuukauden eron aikana minun pitäisi kertoa ensinnäkin tästä kaikille ja vaikka olemme yhdessä. Hän haluaa, että minä annan hänelle kotiavaimeni. Sen unohdin tehdä ja toisaalta hyvä niin, koska emme kuulemma enää näe. Hän vaihtaa puhelinnumeronsa ja kaikki. Jos hankin hänen selän takana kumppanin, minun on kuulemma oltava harrastamatta seksiä hänen kanssaan 15 päivään katsoakseni, että hän haluaa oikeasti olla kanssani. Ja hän hankkii kuulemma nyt "feikkityttöystävän", jolla hän vakuuttaa nämä "paskat" ihmiset, että olemme eronneet. Nämä ihmiset eivät kuulemma halua, että hän on kanssani ja ovat puhuneet minusta epäkunnioittavasti. Syvä huokaisu... Nämä samat ihmiset ovat kuulemma myös syy siihen, että meidän pitää olla erikseen. Ompa hienoa, että muut ihmiset vaikuttavat näin syvästi hänen päätöksiin. En ansaitse tämmöistä kohtelua ja silti painan pääni alas, enkä sano mitään.

Hänen kanssaan on hyvinä päivinä ihanaa, liekö olen ripustautunut Matrixiin ja kun piuhat irrotetaan, tunnen oloni heikoksi. Onhan siinä vinhaa perää, että en halua nähdä todellisuutta mutta ainoastaan hänen kanssaan. Rakastuminen on syvältä. Olen niin tottunut hänen kosketukseen, ihoon, suudelmiin -kaikkeen. Vihaan muutosta ja haluan taistella katkeraan loppuun asti. En halua vaihtaa kumppania, vaikka hän syyttääkin minua vaikka mistä. Haluaisin miellyttää häntä ja vastata myöntävästi kaikkiin syytöksiin, että hän vaan olisi minun kanssani. Silloin tulisin hulluksi. Olen ennenkaikkea vihainen itselleni selkärangattomuudestani, yritän niin kovasti tehdä ihmisestä elämänkumppania, joka ei halua olla kanssani. Mistä kaikki nuo seksuaalissävytteiset puheet ja syytökset johtuvat? Kaikki nuo mielenmuutokset? Ihan kun hänessä olisi monta eri persoonaa. Tämä 20-vuotias tyttö kirjoitti minulle pyhän kirjallisen verran tekstiviestiä, kuinka he ovat kuin sisko ja veli. Vastasin hänelle ystävällisesti takaisin. Tämä tyttö lähetti ne miehen kännykkään, hän näytti nämä itse.

Miksi en ansaitse vihdoin ja viimein onnea? Toistan aina jotain vanhaa virhettä elämässäni miesten suhteen. En ikinä mene miehen luokse, mutta ongelmatapaukset suorastaan juoksevat perääni. Mistä tuo johtuu, mikä minussa houkuttaa kaikkia tämäntyyppisiä miehiä? Ehkä se on myös tämä ikä, ehkä se on myös halu miellyttää omia vanhempiani, että he sairaana voisivat olla huolimatta minusta koska minulla olisi hyvä mies ja perhe, joka kestäisi.

Yritän aloittaa juoksemisen, kunnolla salillakäynnin, dieetin ja tehdä opintoni loppuun. Aina kun hän ilmestyy elämääni, kytkeydyn häneen kun elintoimintoja ylläpitävään koneeseen. Kun hän lähtee, hän katkaisee piuhan ja minun vaihtoehtoni ovat joko kuolla tai opetella hengittämään keuhkoilla, joita on pidetty koneellisesti yllä. Sattuu.

Kaipaan...

Minun kuulemma pitää tehdä hyviä ystäviä. Hän toi tänne 20-vuotiaan tytön, jonka kanssa meillä oli tosi mukava keskustelu. Kun hän oli saattanut tytön bussille, mies ryntäsi tänne takaisin kyyneleet silmissä ja kertoi kuinka iloinen hän oli, kun minä olin iloinen uudesta ystävästäni. En kai minä luule, että hän on pannut tytön kanssa. No, en luullut. Paitsi eräänä päivänä pyykkituvassa tajusin, että noin kolme kuukautta sitten hän oli soittanut eräälle tytölle kysyäkseen onko hän hyvä vai paha. Tyttö vastasi, että "hyvä". Puhelun päätteeksi mies sanoi, että "I have fuck her many times and she is still telling me "I'm good." Hän esitteli tytön minulle toisella nimellä, mutta tyttö kertoi, että hän haluaa itseään kutsuttavan toisella nimellä. Sydän takoen juoksin pyykkituvasta, tempasin puhelimen käteeni ja soitin tälle tytölle. Kerroin, että tunnistin hänen äänensä ja onko hän tämä sama tyttö, jolle soitimme sen puhelun. Hän vastasi myöntävästi. Sen jälkeen kysyin, että miten voit olla hänen kaveri vaikka teillä on ollut seksisuhde. Tyttö vastasi, että ihan hyvin. Kun lähdin utelemaan milloin tämä seksisuhde on ollut, tytölle tuli kiire lopettaa puhelu. Siellä kuulemma nukkui muitakin ihmisiä. Arvasin, että hän soittaa tälle miehelle ja kysyy, että mitä he nyt tekevät. Sinä päivänä mies soitti minulle vaan kysyäkseen, onko hänen hattuaan näkynyt. Totesin, etten ole nähnyt ja mies iski minulle luurin korvaan.

Hän leikkii facebookissa erään ulkomaalaisen naisen kanssa. Ensimmäiseksi hän ei tiennyt tästä tytöstä kuulemma mitään, muuta kun tyttö käy hänen työpaikallaan ostelemassa tavaroita. Sitten tuli tunnustus, että hän oli soittanut tälle tytölle ja ehdottanut mm. syömistä ulkona ravintolassa ja sitärataa. Kuulemma vaan puhuu näitä asioita ristiin rastiin, mutta ei tee mitään. No, kiva kun kertoi sitten. Hän myös leikkii erään tanssijan kanssa omien sanojen mukaan tehdäkseen hänen työkaverinsa mustasukkaiseksi. Joopajoo. Tehkööt mitä haluaa ja syyttäkööt sitten omista tekemisistään minua. Korrekti termi taitaa olla projisointi.

Meillä saattaa olla pari hyvää päivää ja sitten hän haistattelee minulle pitkät, syyttää muista miehistä ja on taas jättämässä. Ne pari hyvää päivää ovat kuin taivaasta, minulla on kumppani rinnalla ja joku, joka juttelee ja auttaa siinä -ainoastaan vain sen hetken. Tiedän, että hän kuitenkin menee pois. Viimeksi eilen en saanut häntä kiinni, iski suoraan luuria korvaan. Kysyin, että olenko kussut hänen murhoihinsa vai mikä on vikana. Ei vastausta. Turhaan rämpytän hänelle, leikkii mitä leikkii sitten. Sanoin ihan suoraa, että jos kerta ei halua minua, etsikööt minulle sitten miehen, joka haluaa olla minun kanssa joka päivä. Ei kuulemma kukaan halua olla minun kanssani muuta kun pari vuotta. Sanoin, että jos minulle on kumppani pariksi vuodeksi, hyväksyn senkin. Kukaan ei halua olla kanssani tai mennä kanssani naimisiin. Noh, siinäpähän eivät sitten halua.

Kaikkea typerää ihmiset tekevätkään rakkauden nimissä. Hän antoi minulle hyvinä aikoina kaiken ja enemmänkin, mitä osasin ikinä suhteelta toivoa. Ja sitä seurasi hylkääminen, radiohiljaisuus ja uusi yhteydenotto, silloin kun hän sitten kaipaa. Niistä hyvistä hetkistä antaisin melkein mitä tahansa, minä olin niin onnellinen pitkästä aikaa. Nauroin sydämeni pohjasta, rakastin ja halusin uskoa niin kovasti. Pudotus on kova todellisuuteen. Tässä menee mielenterveys, järki ja päädyn syömään mielialalääkkeitä, että tämä vuoristorata joskus pysähtyisi ellei tämä mies ilmoita, ettei hän tule enää ikinä takaisin -ja pidä sitä lupausta. Minä taidan olla liian heikko ja liian rakastunut katkaistakseen tätä endorfiiniryöppyä. Siinä missä minä ja muut näemme valkoisen seinän, hän väittää sen olevan sininen. Kun olen hänen kanssaan, minäkin haluan nähdä seinän sinisenä saadakseen tuntea itseni rakastetuksi. Säälittävää lätinää yli kolmekymppiseltä naiseläjältä. Kun hän hylkää taas minut, seinä on valkoinen ja minun maailmani realistinen.

Minua pelottaa olla yksin kodissani ainoastaan sen takia, että silloin kun hän ei halua minua, hän voi syyttää minua muista miehistä. Olin saanut äidiltäni toimistotuoleja, jotka oltiin sitten uudelleenpäällystetty verhoomossa. Hän väitti, että hänen miespuolinen, rikas sukulaisensa oli ostanut asuntooni tavaroita ja minä olisin maksanut ne hänelle seksillä! Herrajumala, oikeasti! Vanhempani olivat ystävällisiä ja auttoivat minua kun muutin. Hän oli kerran myös vanhempieni kotona ja näki nämä tuolit siellä. Sanoin, että soitetaampa tälle sukulaiselle ja kysytään ihan suoraan. Hän otti tuoleistani ja sohvastani myös kuvia! Ikinä emme soittaneet tälle sukulaiselle, hän kuulemma tietää ilman soittamistakin. Minä voin todistaa kaiken omalta puoleltani, mutta en saa. Hän jättää minut varjoon syytöksien kanssa.

Nyt jouluna hän lähtee pois. Viimeksi hän sanoi, että hänen kavereitaan tulee läheiseen baariin ja kertoi järjestäneensä heille kaikille jonkun tytön. Hänen ystävänsä ovat kuulemma naimisissa. Kysyin, että mitä v*ttua hän heille sitten tyttöjä järjestää, eikö hän kunnioita ystäviensä avioliittoja. Hän vaan nauroi ja kertoi, kuinka hänen ystävänsä kehuskelivat panevansa näitä tyttöjä kunnolla. Hän ei ole kuulemma semmoinen. Hänen ystävänsä ovat kuulemma naimisissa lestadiolaisten naisten kanssa ja sääliksi käy vaimoja, jos heidän miehensä ovat sarjaa "tanookiot".  Myös kaksi hänen ystäväänsä kuulemma tunsi minut ja kun hän oli kysynyt, että mistä he tuntevat minut -he kuulemma vaikenivat. Voi ketun v*tut! Minut ehkä tunnetaan siitä, että tuo hullu nainen käy selvinpäin yökerhossa tanssimassa. Ja täts it. MÄ EN PANE KETÄÄN jos mulla on hänet. Ja  helvetti, mulla ei ole ollut yhtään yhden illan juttua. Yleensä jos mulle ollaan valhehdeltu tai kohdeltu huonosti, käännän katseeni pois sitä suhteesta. Aikaisemmin olen rakastunut toiseen, kait sitä on alitajuntaisesti etsinyt sitä toista puoliskoa koko elämän. Nyt en kykene edes katsomaan ketään toista. Omat tunteet ovat niin solmussa ja sössitty.

Yhdessä asiassa hän oli oikeassa, muodosta ystävyyssuhde ennen parisuhdetta. Siitä lähdetään sitten joskus, kun hän on jättänyt minut lopullisesti. Hän pyysi minua kasvattamaan hiukseni, no lupasin tehdä sen hänen mieliksi. En itseasiassa pidä pitkistä hiuksista. Jos joku pitää minun ulkonäöstä, se on vaan pinnallista. Jos olisin hoikka, silikonitissinen ja pitkähiuksinen Barbie, kuka sanoisi, että olen mukava ja huumorintajuinen. Vetäisin ainoastaan k*sipäitä puoleeni, yhden illan taikasauvan heiluttajia. En voi mennä itkemään häntä kavereilleni pitkin ja poikin, piehtaroida julkisesti ystävieni edessä itsesäälissä ja kerjätä sääliä heiltä. Itse minä olen tämän sopan luonut ja siinä polskin hiljalleen. Mistä lie saisi voimia ponnistaa ylös ja sanoa suorat sanat. Pääkoppani on vaan sekoitettu niin pahasti, etten ole varma josko se seinä on sittenkin sininen, vaiko valkoinen...?

Hän sanoi, ettei voi sietää minulta tämmöistä käytöstä. Haluanko jatkaa entistä elämääni vaiko aloittaa uuden? No samaa tasasta jumitusta tämä on ollut, ei muita miehiä -ainoastaan hän. Lapsen kanssa oloa ja eloa, lapsen isän kanssa kilpahuutoa kaikesta. Hänellä on nyt kaikki hyvin ja silti minuun pitää purkaa pska. Minä voin tavata ilomielin hänen nykyisen, hän pelkää sitä, että näin tapahtuu ja hän jää kiinni. Rehellisyys on iso asia ja siihen pitäisi pyrkiä. Ei kukaan ihminen voi varmaan täysin olla rehellinen toiselle. Joskus pitkissä parisuhteissa on ehkä hyvä jättää kertomatta kuinka hurmaava naapurin Lyyli onkaan, kunhan ei koske tähän Lyyliin. Oma vaimo saattaisi sanoa muutaman pahan sanan ennen paistinpannulla lyömistä.

Tuntuu, että joka aamu saa tolkuttaa itselleen, että "mä olen hyvä, mä en pane muita. mä olen hyvä. mä en pane muita." Jos hän kerran luulee niin, niin miksi hän hylkäämisen jälkeen ottaa taas yhteyttä? MIKSI? Miksi hän ei vaan sanonut ajat sitten ystävällisesti, että kuule, haluan pyörittää muitakin naisia, enkä ole valmis sitoutumaan. Olisin lähtenyt sydän sykkyrällä ja nessupaketin kanssa kotio. Sanoinkin hänelle, että ole ystävällinen ja päästä minut tästä löysästä hirrestä. Joinain päivinä hän sanoo olevansa valmis menemään vaikka heti kanssani naimisiin. Jonain päivänä hän sanoo, että sitten kun minusta tulee hyvä, hän menee kanssani naimisiin. Sitten hän syyttää, että miksi en usko häntä. No, jos nyt kaivetaan taas järki käteen, niin uskon häntä sitten kun niin tapahtuu. Hän lupasi viedä minut omaan kotimaahansa tapaamaan perhettään. Tämän lupauksen hän kuulemma aikoo pitää.

Erään tauon jälkeen kun hän taas kysyi, että missä olin. Kotonahan minä olin, hän kysyi saada lupaa tulla tänne. "Welcome", niinkuin aina. Hän on aina tervetullut. Hän halasi minua ystäväni edessä ja ehdotti, että jos muutamme johonkin muualle. Osa minusta seuraisi häntä vaikka helvettiin asti, mutta itseasiassa taidan tarvita nyt ystäviä, että pääsen tästä helvetistä takaisin maan pinnalle.

Taisin jäädä siihen, että hän kutsu minut käymään ja minä menin. Minä seuraisin vaikka sokeana häntä. Vihaan tunteitani. Siitähän se alkoi, kun hän vetäisi minut sohvalle syliinsä ja olin taas onnellinen. Näihin viikkohin mahtui kuitenkin taas sitä jättämistä ja takaisinottamista. Ensimmäisen viikon sain nukkua hänen sylissään, kädet tiukasti ympärille kiedottuina. Haluisin olla hänen. Kävin kirjoittamassa vuokrasopimuksen uuteen kotiin ja sinä iltana hän oli taas outo. Pelasi pimeässä kämpässä kännykällä jotain peliä ja minä tunsin oloni yksinäiseksi. Lähdin pakkaamaan kotiin tavaroitani. Osoitin kiinnostusta hänen uskontoaan kohtaan ja hän totesi töykeästi, ettei minulla ole oikeutta puhua asiasta, josta en tiedä mitään. Illalla paukkui taas kännykkään viestit jättämisestä ja siitä, että nytten kun minulla on asunto, minulla ei ole häntä enää. En vastannut mitään. Sen yön nukuin vanhassa kodissani. Viikonloppuna hän halusi lähteä yksin baariin ja toisaalta hyvä niin, minulle oli kehkeytymässä aivan järkyttävä korvatulehdus. Lähdin sitten yhden aikaan yksin vaappumaan autolleni tuttu ja turvallinen putkikassi olallani.

Seuraavana iltana hän laittoi viestiä ja kysyi, haluanko tulla hänen luokseen. Tottakai minä halusin. Ainahan minä haluan tulla. Elettiin taas muutama päivä eteenpäin niin hän laittoi riidan pystyyn..en enää muista mistä. Taisi olla toisista miehistä? Minä keräsin taas hiljaa luuni ja kassini, suljin oven perässäni. Kohdelkoon minua näin, minä kestän. Ehkä ne tunteet kuolevat joskus. En ymmärrä sitä miten jonkun elämä voi olla niin kahtia jakautunutta; välillä hän syyttää minua muista miehistä aivan täysin päättömästi ja välillä me taas tehdään kotihommia yhdessä ja meillä on hauskaa.

Jos tottapuhutaan, mä en ole ikinä tuntenut näin jotain miestä kohtaan. Ylä- ja alamäkeä, täydellistä onnea ja täydellistä epätoivoa. Viime yönä olin päivystyksessä, hän oli taas huutanut kaikista muista miehistä. Minä menin sinne heti kuumeessa ja kipeänä kun pääsin. Menen sinne vaikka pää kainalossa. Hän antoi minulle intialaisen puvun, punaisen missä oli kirjailtu paljetein lintuja ja lehtiä. Siihen kuului vielä huivi. Hän oli ajatellut heittää ne roskiin. Nukuimme ja nyt se oli minä, joka suuteli häntä. Hän ei ilmeisesti halunnut, mutta vastasi vailinaisesti. Niinpä, minusta tuo suudelma tuntui sanoinkuvaamattoman hyvältä, en tiedä edes halusiko hän minua sinne. No, aamulla hän puhui taas monet asiat menneessä aikamuodossa ja rauhallisesti, silloin ajattelin että tämä on minun menoa.

Tänään hän lähetti viestin, että haluaa nähdä minut "one time". Olisikohan kysymys one time more? Eli lopullinen naula arkkuun? Siitä asusta kuulemma puuttui ranne- ja nilkkarenkaat. Ok sitten. Hän varmaan haluaa antaa ne ja heittää minut kokonaan elämästään pois. Kysyin saanko jäädä yöksi, hän sanoi, ettei tiedä.

No, tämä on sitten menoa. Voisin lähteä illalla tanssimaan ystävän kanssa, pitää lipun korkealla edes tämän illan.

Pommikonelaivue kävi tässä osoitteessa; nappasin Buranaa, kofeiinia ja Panadolia, että pääsin asuntonäyttöön. Kuume nousi, avaavia menee mutta henkisesti on parempi olla. Tänään ajelin tuhannen tuiskeessa sinne asunnolle, aurinko pilkotti pilvenraosta ja radiosta tuli lempparimusiikkia. Minulla oli pitkästä aikaa rauhallinen olo, tyyni...uskaltaisinko sanoa, että jopa onnellinen. Hän oli plokannut minut sosiaalisesta mediasta ja laittanut estolistalle. Noh, siinäpähän sitten tekee. Sillä hän suojeli enemmänkin minua. En halua ottaa häneen yhteyttä ja eilinen päivä oli paha relapsi. Naiset, vain heillä on oikeus muuttaa mieltään hetkessä. Mietin, että miksi reagoin niin voimakkaasti hänen läsnäoloon? Pohjimmiltani haluan olla hänen kanssaan väleissä, moikata ja jutella.. 

Ei olisi ikinä pitänyt lähteä sille linjalle, että todistelen kokoajan. Minulla oli fb:ssä myös tuplaprofiili. Hänen mielestään 18-vuotias harrastekaverini oli yhtä kuin minä. Siis näin yli kolmekymppisenä vanhana haahkana olen toisaalta hyvin otettu tästä kommentista, mutta rajansa kaikella. Ehkä me kaikki suomalaiset Eloveenat ja Villet näytämme jotenkin samanlaisilta? HS.fi oli hyvä kirjoitus narsistista: "Näin ajattelee narsisti." Osu ja uppos. Viettää paljon aikaa yksin kotonaan, mielihyvän tarve,  ei tiedä mitä rakkaus on ja onko ikinä rakastanut ketään, että unohtaa henkilön helposti vaikka olisi viettänyt hänen kanssaan vuosia (hän itse tämän kertoi. "When I change I change for good. I don't want to go back to my old life. This simple life is good." Hän ei myöskään ymmärtänyt miksi soitin hänelle yöllä viikkoja sitten ja itkin puhelimeen.
  

Haaveilen omasta kodista. Lapsen isä taas kyykytti minua tänään. Olen hänelle kertonut avoimesti, kuinka paljon kaipaan tätä entistä poikaystävääni. Olemme jopa jutelleet hänestä ja lapsen isä on antanut hyviä vinkkejä. Valitettavasti lapsen isä on narsisti. Tänään tosiaan olin kipeänä ja kuumeessa. Hänen äitinsä piti tulla kylään ja rupesin siivoamaan hänen sotkujaan. Mies esti minua ja rupesi haukkumaan. Hän yritti tehdä minusta yllättäen tervettä, etten koskisi hänen tavaroihinsa ja että hän pääsisi tyttöystävälleen yöksi. Pyysin häneltä siis apua lapsen hoidon kanssa. Manipulointia...Jos käyttäydyn hyvin, hän käyttäytyy hyvin minua kohtaan. Eli jos tottelen ja olen kuuliainen.

Samaa virhettä siis toistan. Ainoastaan tätä toista minulla oli eilen niin kova ikävä. Ja varmaan vielä tulevaisuudessakin.. Uuteen kotiin kuvittelin harmonian, rauhan ja joskus sitten sen ihanan miehen.

Ja toinen asia mistä olen todella iloinen. Miespuoliset ystäväni ovat olleet vastaan, sinäänsä hassua ja todella iso hatunnosto heille. Yritän pitää mieleni kiireisenä, että pääsen tästä pahimmasta ajasta eroon. Tuntuu jo hyvältä kun joku kysyy vaikkapa suksia lainaan talven varaksi tai ihan mitä vaan suolaa tai vessapaperia, tikusta asiaa. Jälkimmäistä ei tarvitse palauttaa. Joskus korjaan tämän itsetuntoni tuolta nilkoista ja lopetan haaveilun siitä oikeasta.

Pakko kertoa hupaisa tarina. Olimme suhteellisen nuorekkaan tätini kanssa vuosia vuosia sitten ajamassa iltahämärissä kesämökille. Mökkitiellä hölkkäsi pienissä shortseissa ja tank-topissa vastaan täydellinen kopio Pratt Pittistä. Hierasimme molemmat silmiämme, katsoimme toisiamme ja katsoimme tuota nuorta miestä.  Mistä hitosta tuommoinen komistus osui verkkokalvoihin, vai kuvittelimmeko me sinkkutätini kanssa kaiken. Ei.. näimme molemmat saman henkilön. Myöhemmin selvisi, että hän opiskeli lääkäriksi. Tämä sama komea nuorimies hölkkäsi myös kesämökkimme ohi kerran kun olin poimimassa mansikoita pellosta siantappuverkkarit päällä ja pehva pystyssä. Kuulin askeleet ja tuijotin tuota samaa kangastusta kalastajahattu päässä. Missä se ripsiväri on kerrankin kun sitä tarvittaisiin?! No sekin komistus juoksi ohi ja minun tuurillani, hyvä niin.

Kait sitä voisi pikkuhiljaa kääntää katseen tulevaisuuteen ja vaikka positiivisuus on syvältä sieltä, ajatella, että minkälainen olisikaan se hyvä mies?

"True or false, you always hurt the one you love". Luki hänen päivityksessään sen jälkeen kun olin hyväksynyt hänet ystäväksi sosiaaliseen mediaan. Minä kaipaan häntä hulluna, niin paljon, että jokapaikkaan sattuu. Yritin olla harrastusten parissa koko viikonlopun ja hän sattui siis samaan baariin kun olimme vietämässä pikkujouluja. Olen monta kertaa sanonut hänelle, että hän näyttää hyvännäköiseltä mustassa paidassa...hänellä oli musta paita päällä tullessaan baariin ja lippis. Tutut olkapäät, rintakehä, kädet...Olisi ollut niin helppoa mennä syliin ja painaa pää rintalihaksiin kiinni. Hän vihaa kyseistä baaria, hän tuli sinne minun takiani? Minua pelotti, jos hän tulee puhumaan ja saa pääni käännettyä. Hän ei sanonut mitään, oli ja seurasi, milloin mistäkin kulmasta. Ystäväni tanssi kanssani, hän hymyili ja oli positiivinen. Hänen hymynsä ja tanssikikkailunsa tarttuivat minuun. Illan aikana mies jutteli muutamalle tytölle, tsekkasi perseet ja vilkuili kun tanssin ystäväni kanssa.

Hänen läsnäolo tuntui kuitenkin hyvältä. Minä olin jossain kausiflunssassa ja särkylääkkeiden voimalla tanssimassa. Oli paha olla fyysisesti, adrenaliini kuitenkin jylläsi kropassa enkä tuntenut kipua tai väsymystä. Halusin mennä juttelemaan hänen kanssaan, mutta olisin pettänyt ystäväni siinä. Samat ystävät tulivat kantamaan kassini, kun hän taas ei halunnut olla kanssani. Voi luoja hän näytti hyvältä, mies ulkonäöllisesti eikä mikään poika. Kerran hän tuli seisomaan siihen niin lähelle, että minä en pystynyt olemaan. Hän näytti olevan hämillään, eikä tiennyt mitä tehdä. En myöskään nähnyt, että hän olisi juonut. Hän ei ikinä tule baariin, ilman alkoholia verenkierrossa. Minä käänsin ystäväni kasvot häneenpäin, sillä en pystynyt katsomaan häntä. Kaksi sekunttia ja olisin kävellyt juttelemaan.

Sunnuntaina kärsin, tauti iski tietysti pahemmin ja surkean olon lisäksi kaukokaipuu. Pyysin ystävän kahville ja istuimme siinä "Esson puarissa" turinoimassa. Hän kertoi veljestään tarinoita, miten hänen veli syytti silloista kumppaniaan pettämisestä, rahojen viemisestä ja vaikka mistä. Tämä nainen käy vieläkin terapiassa; 18-vuotta siinä suhteessa ja nyt vasta alkaa toipua. Taudille on nimi; narsismi. Hänen veli petti ja kaikki oli kumppanin vika...Halusin tietää mihin minun elämäni olisi päätynyt hänen kanssaan. Ystäväni sanoi, ettei mies ikinä kuunnellut minua. Minun mielestäni hän kuunteli minua alkuaikoina...muistan varmasti väärin. Narsisti ei osaa päästää irti kohteestaan, hän vaihtaa kohdetta. Minä en osaa päästää irti siitä tunteesta, että tunsin olevani rakastettu ja hyväksytty semmoisena kun olin. Ulkonäkö ei riitä mihinkään...silti hän isokokoisena ja lihaksikkaana tuntui turvalliselta. Olin hyvää matkaa irtautumassa hänestä, kunnes näin hänet ja muistin pelkästään kaiken hyvän.

En tiedä miten haluan menetellä hänen kanssaan. En halua palata siihen järjettömään suhteeseen; kuka soitti, poistetaan puhelutietoja, että saadaan riita, panen hänen työkaveriaan, tsekatana, kytätään, ei luoteta ja eletään harhoissa. En kuitenkaan halua olla täysin ilman häntä. Haluaisin välimme ystävällisiksi, että voisimme jutella ohimennen kaupassa mutta, että se jäisi siihen. En halua riidellä kenenkään kanssa. Haluan nähdä hänet, ilman että kaipaan häntä.  Miksi en saa olla onnellinen? Minkätakia nuo viimeisimmät suhteet ovat muuttuneet niin pahaksi, ihan kun en ansaitsisi tasaista ja normaalia arkea? Ehkä tämä on vaan koetinkivi, että osaisin tulevaisuudessa sitä arvostaa kun se oikea kävelee vastaan. Joko hän luki minua kuin avointa kirjaa ja kertoi pitävänsä samoista asiosta kuin minä. Hän myös kertoi ensin pitävänsä asioista ja minäkin pidin niistä -kyllä, samoista. Musiikki, ruuat...urheilu.

Hänessä on kuitenkin hyviä ominaisuuksia. Hänellä on aivan loistava huumorintaju. Ehkä kun saan elämältä ne asiat, jota kaipaan, pystyn toivottamaan hänelle kaikkea hyvää sydämestäni. Yksin ei saa ikinä jäädä tai märehtiä näitä asioita omassa liemessä. Ystäviä on turha kuormittaa tällä emotionaalisella sonnalla... siispä kirjoitan ja kirjoitan. Mitä hän haluaa lopulta minusta? Sosiaalisessa mediassa hän pomppii edestakaisin ikäänkuin tsekkaamassa onko joku laittanut jotain ja mitä. Tarkisteleeko hän minua? Pitäisikö minun ottaa häneen jotenkin yhteyttä? Ei, se kirje riitti. Minulla on kuitenkin paha aavistus, että menisin vielä hänen kotiinsa. Näen itseni ajamassa sinne ja nukkumassa hänen vieressään. Rakkauteen kuuluu kunnioitus toista kohtaan siinä missä läheisyys. Samahan se olisi halata mikrosta tullutta kaurapussia.

Tänään haluan vaan märehtiä tässä kuralammikossa ja potea pois sitä ikävää. Toivottavasti en tehnyt virhettä avatessa kommunikaatioväylän välillemme.