"True or false, you always hurt the one you love". Luki hänen päivityksessään sen jälkeen kun olin hyväksynyt hänet ystäväksi sosiaaliseen mediaan. Minä kaipaan häntä hulluna, niin paljon, että jokapaikkaan sattuu. Yritin olla harrastusten parissa koko viikonlopun ja hän sattui siis samaan baariin kun olimme vietämässä pikkujouluja. Olen monta kertaa sanonut hänelle, että hän näyttää hyvännäköiseltä mustassa paidassa...hänellä oli musta paita päällä tullessaan baariin ja lippis. Tutut olkapäät, rintakehä, kädet...Olisi ollut niin helppoa mennä syliin ja painaa pää rintalihaksiin kiinni. Hän vihaa kyseistä baaria, hän tuli sinne minun takiani? Minua pelotti, jos hän tulee puhumaan ja saa pääni käännettyä. Hän ei sanonut mitään, oli ja seurasi, milloin mistäkin kulmasta. Ystäväni tanssi kanssani, hän hymyili ja oli positiivinen. Hänen hymynsä ja tanssikikkailunsa tarttuivat minuun. Illan aikana mies jutteli muutamalle tytölle, tsekkasi perseet ja vilkuili kun tanssin ystäväni kanssa.

Hänen läsnäolo tuntui kuitenkin hyvältä. Minä olin jossain kausiflunssassa ja särkylääkkeiden voimalla tanssimassa. Oli paha olla fyysisesti, adrenaliini kuitenkin jylläsi kropassa enkä tuntenut kipua tai väsymystä. Halusin mennä juttelemaan hänen kanssaan, mutta olisin pettänyt ystäväni siinä. Samat ystävät tulivat kantamaan kassini, kun hän taas ei halunnut olla kanssani. Voi luoja hän näytti hyvältä, mies ulkonäöllisesti eikä mikään poika. Kerran hän tuli seisomaan siihen niin lähelle, että minä en pystynyt olemaan. Hän näytti olevan hämillään, eikä tiennyt mitä tehdä. En myöskään nähnyt, että hän olisi juonut. Hän ei ikinä tule baariin, ilman alkoholia verenkierrossa. Minä käänsin ystäväni kasvot häneenpäin, sillä en pystynyt katsomaan häntä. Kaksi sekunttia ja olisin kävellyt juttelemaan.

Sunnuntaina kärsin, tauti iski tietysti pahemmin ja surkean olon lisäksi kaukokaipuu. Pyysin ystävän kahville ja istuimme siinä "Esson puarissa" turinoimassa. Hän kertoi veljestään tarinoita, miten hänen veli syytti silloista kumppaniaan pettämisestä, rahojen viemisestä ja vaikka mistä. Tämä nainen käy vieläkin terapiassa; 18-vuotta siinä suhteessa ja nyt vasta alkaa toipua. Taudille on nimi; narsismi. Hänen veli petti ja kaikki oli kumppanin vika...Halusin tietää mihin minun elämäni olisi päätynyt hänen kanssaan. Ystäväni sanoi, ettei mies ikinä kuunnellut minua. Minun mielestäni hän kuunteli minua alkuaikoina...muistan varmasti väärin. Narsisti ei osaa päästää irti kohteestaan, hän vaihtaa kohdetta. Minä en osaa päästää irti siitä tunteesta, että tunsin olevani rakastettu ja hyväksytty semmoisena kun olin. Ulkonäkö ei riitä mihinkään...silti hän isokokoisena ja lihaksikkaana tuntui turvalliselta. Olin hyvää matkaa irtautumassa hänestä, kunnes näin hänet ja muistin pelkästään kaiken hyvän.

En tiedä miten haluan menetellä hänen kanssaan. En halua palata siihen järjettömään suhteeseen; kuka soitti, poistetaan puhelutietoja, että saadaan riita, panen hänen työkaveriaan, tsekatana, kytätään, ei luoteta ja eletään harhoissa. En kuitenkaan halua olla täysin ilman häntä. Haluaisin välimme ystävällisiksi, että voisimme jutella ohimennen kaupassa mutta, että se jäisi siihen. En halua riidellä kenenkään kanssa. Haluan nähdä hänet, ilman että kaipaan häntä.  Miksi en saa olla onnellinen? Minkätakia nuo viimeisimmät suhteet ovat muuttuneet niin pahaksi, ihan kun en ansaitsisi tasaista ja normaalia arkea? Ehkä tämä on vaan koetinkivi, että osaisin tulevaisuudessa sitä arvostaa kun se oikea kävelee vastaan. Joko hän luki minua kuin avointa kirjaa ja kertoi pitävänsä samoista asiosta kuin minä. Hän myös kertoi ensin pitävänsä asioista ja minäkin pidin niistä -kyllä, samoista. Musiikki, ruuat...urheilu.

Hänessä on kuitenkin hyviä ominaisuuksia. Hänellä on aivan loistava huumorintaju. Ehkä kun saan elämältä ne asiat, jota kaipaan, pystyn toivottamaan hänelle kaikkea hyvää sydämestäni. Yksin ei saa ikinä jäädä tai märehtiä näitä asioita omassa liemessä. Ystäviä on turha kuormittaa tällä emotionaalisella sonnalla... siispä kirjoitan ja kirjoitan. Mitä hän haluaa lopulta minusta? Sosiaalisessa mediassa hän pomppii edestakaisin ikäänkuin tsekkaamassa onko joku laittanut jotain ja mitä. Tarkisteleeko hän minua? Pitäisikö minun ottaa häneen jotenkin yhteyttä? Ei, se kirje riitti. Minulla on kuitenkin paha aavistus, että menisin vielä hänen kotiinsa. Näen itseni ajamassa sinne ja nukkumassa hänen vieressään. Rakkauteen kuuluu kunnioitus toista kohtaan siinä missä läheisyys. Samahan se olisi halata mikrosta tullutta kaurapussia.

Tänään haluan vaan märehtiä tässä kuralammikossa ja potea pois sitä ikävää. Toivottavasti en tehnyt virhettä avatessa kommunikaatioväylän välillemme.