Pommikonelaivue kävi tässä osoitteessa; nappasin Buranaa, kofeiinia ja Panadolia, että pääsin asuntonäyttöön. Kuume nousi, avaavia menee mutta henkisesti on parempi olla. Tänään ajelin tuhannen tuiskeessa sinne asunnolle, aurinko pilkotti pilvenraosta ja radiosta tuli lempparimusiikkia. Minulla oli pitkästä aikaa rauhallinen olo, tyyni...uskaltaisinko sanoa, että jopa onnellinen. Hän oli plokannut minut sosiaalisesta mediasta ja laittanut estolistalle. Noh, siinäpähän sitten tekee. Sillä hän suojeli enemmänkin minua. En halua ottaa häneen yhteyttä ja eilinen päivä oli paha relapsi. Naiset, vain heillä on oikeus muuttaa mieltään hetkessä. Mietin, että miksi reagoin niin voimakkaasti hänen läsnäoloon? Pohjimmiltani haluan olla hänen kanssaan väleissä, moikata ja jutella.. 

Ei olisi ikinä pitänyt lähteä sille linjalle, että todistelen kokoajan. Minulla oli fb:ssä myös tuplaprofiili. Hänen mielestään 18-vuotias harrastekaverini oli yhtä kuin minä. Siis näin yli kolmekymppisenä vanhana haahkana olen toisaalta hyvin otettu tästä kommentista, mutta rajansa kaikella. Ehkä me kaikki suomalaiset Eloveenat ja Villet näytämme jotenkin samanlaisilta? HS.fi oli hyvä kirjoitus narsistista: "Näin ajattelee narsisti." Osu ja uppos. Viettää paljon aikaa yksin kotonaan, mielihyvän tarve,  ei tiedä mitä rakkaus on ja onko ikinä rakastanut ketään, että unohtaa henkilön helposti vaikka olisi viettänyt hänen kanssaan vuosia (hän itse tämän kertoi. "When I change I change for good. I don't want to go back to my old life. This simple life is good." Hän ei myöskään ymmärtänyt miksi soitin hänelle yöllä viikkoja sitten ja itkin puhelimeen.
  

Haaveilen omasta kodista. Lapsen isä taas kyykytti minua tänään. Olen hänelle kertonut avoimesti, kuinka paljon kaipaan tätä entistä poikaystävääni. Olemme jopa jutelleet hänestä ja lapsen isä on antanut hyviä vinkkejä. Valitettavasti lapsen isä on narsisti. Tänään tosiaan olin kipeänä ja kuumeessa. Hänen äitinsä piti tulla kylään ja rupesin siivoamaan hänen sotkujaan. Mies esti minua ja rupesi haukkumaan. Hän yritti tehdä minusta yllättäen tervettä, etten koskisi hänen tavaroihinsa ja että hän pääsisi tyttöystävälleen yöksi. Pyysin häneltä siis apua lapsen hoidon kanssa. Manipulointia...Jos käyttäydyn hyvin, hän käyttäytyy hyvin minua kohtaan. Eli jos tottelen ja olen kuuliainen.

Samaa virhettä siis toistan. Ainoastaan tätä toista minulla oli eilen niin kova ikävä. Ja varmaan vielä tulevaisuudessakin.. Uuteen kotiin kuvittelin harmonian, rauhan ja joskus sitten sen ihanan miehen.

Ja toinen asia mistä olen todella iloinen. Miespuoliset ystäväni ovat olleet vastaan, sinäänsä hassua ja todella iso hatunnosto heille. Yritän pitää mieleni kiireisenä, että pääsen tästä pahimmasta ajasta eroon. Tuntuu jo hyvältä kun joku kysyy vaikkapa suksia lainaan talven varaksi tai ihan mitä vaan suolaa tai vessapaperia, tikusta asiaa. Jälkimmäistä ei tarvitse palauttaa. Joskus korjaan tämän itsetuntoni tuolta nilkoista ja lopetan haaveilun siitä oikeasta.

Pakko kertoa hupaisa tarina. Olimme suhteellisen nuorekkaan tätini kanssa vuosia vuosia sitten ajamassa iltahämärissä kesämökille. Mökkitiellä hölkkäsi pienissä shortseissa ja tank-topissa vastaan täydellinen kopio Pratt Pittistä. Hierasimme molemmat silmiämme, katsoimme toisiamme ja katsoimme tuota nuorta miestä.  Mistä hitosta tuommoinen komistus osui verkkokalvoihin, vai kuvittelimmeko me sinkkutätini kanssa kaiken. Ei.. näimme molemmat saman henkilön. Myöhemmin selvisi, että hän opiskeli lääkäriksi. Tämä sama komea nuorimies hölkkäsi myös kesämökkimme ohi kerran kun olin poimimassa mansikoita pellosta siantappuverkkarit päällä ja pehva pystyssä. Kuulin askeleet ja tuijotin tuota samaa kangastusta kalastajahattu päässä. Missä se ripsiväri on kerrankin kun sitä tarvittaisiin?! No sekin komistus juoksi ohi ja minun tuurillani, hyvä niin.

Kait sitä voisi pikkuhiljaa kääntää katseen tulevaisuuteen ja vaikka positiivisuus on syvältä sieltä, ajatella, että minkälainen olisikaan se hyvä mies?