Taisin jäädä siihen, että hän kutsu minut käymään ja minä menin. Minä seuraisin vaikka sokeana häntä. Vihaan tunteitani. Siitähän se alkoi, kun hän vetäisi minut sohvalle syliinsä ja olin taas onnellinen. Näihin viikkohin mahtui kuitenkin taas sitä jättämistä ja takaisinottamista. Ensimmäisen viikon sain nukkua hänen sylissään, kädet tiukasti ympärille kiedottuina. Haluisin olla hänen. Kävin kirjoittamassa vuokrasopimuksen uuteen kotiin ja sinä iltana hän oli taas outo. Pelasi pimeässä kämpässä kännykällä jotain peliä ja minä tunsin oloni yksinäiseksi. Lähdin pakkaamaan kotiin tavaroitani. Osoitin kiinnostusta hänen uskontoaan kohtaan ja hän totesi töykeästi, ettei minulla ole oikeutta puhua asiasta, josta en tiedä mitään. Illalla paukkui taas kännykkään viestit jättämisestä ja siitä, että nytten kun minulla on asunto, minulla ei ole häntä enää. En vastannut mitään. Sen yön nukuin vanhassa kodissani. Viikonloppuna hän halusi lähteä yksin baariin ja toisaalta hyvä niin, minulle oli kehkeytymässä aivan järkyttävä korvatulehdus. Lähdin sitten yhden aikaan yksin vaappumaan autolleni tuttu ja turvallinen putkikassi olallani.

Seuraavana iltana hän laittoi viestiä ja kysyi, haluanko tulla hänen luokseen. Tottakai minä halusin. Ainahan minä haluan tulla. Elettiin taas muutama päivä eteenpäin niin hän laittoi riidan pystyyn..en enää muista mistä. Taisi olla toisista miehistä? Minä keräsin taas hiljaa luuni ja kassini, suljin oven perässäni. Kohdelkoon minua näin, minä kestän. Ehkä ne tunteet kuolevat joskus. En ymmärrä sitä miten jonkun elämä voi olla niin kahtia jakautunutta; välillä hän syyttää minua muista miehistä aivan täysin päättömästi ja välillä me taas tehdään kotihommia yhdessä ja meillä on hauskaa.

Jos tottapuhutaan, mä en ole ikinä tuntenut näin jotain miestä kohtaan. Ylä- ja alamäkeä, täydellistä onnea ja täydellistä epätoivoa. Viime yönä olin päivystyksessä, hän oli taas huutanut kaikista muista miehistä. Minä menin sinne heti kuumeessa ja kipeänä kun pääsin. Menen sinne vaikka pää kainalossa. Hän antoi minulle intialaisen puvun, punaisen missä oli kirjailtu paljetein lintuja ja lehtiä. Siihen kuului vielä huivi. Hän oli ajatellut heittää ne roskiin. Nukuimme ja nyt se oli minä, joka suuteli häntä. Hän ei ilmeisesti halunnut, mutta vastasi vailinaisesti. Niinpä, minusta tuo suudelma tuntui sanoinkuvaamattoman hyvältä, en tiedä edes halusiko hän minua sinne. No, aamulla hän puhui taas monet asiat menneessä aikamuodossa ja rauhallisesti, silloin ajattelin että tämä on minun menoa.

Tänään hän lähetti viestin, että haluaa nähdä minut "one time". Olisikohan kysymys one time more? Eli lopullinen naula arkkuun? Siitä asusta kuulemma puuttui ranne- ja nilkkarenkaat. Ok sitten. Hän varmaan haluaa antaa ne ja heittää minut kokonaan elämästään pois. Kysyin saanko jäädä yöksi, hän sanoi, ettei tiedä.

No, tämä on sitten menoa. Voisin lähteä illalla tanssimaan ystävän kanssa, pitää lipun korkealla edes tämän illan.