Kerran hän pilaili kustannuksellani. Hän sanoi, ettei enää halua tavata minua ikinä. Ja minä hädissäni hain tavaroitani. Hän otti minut ovella kiinni, halasi ja totesi ettei tarkoittanut sitä.

ja eihän se aina mene niinkuin elokuvissa... ainakaan minun elämäni. Pieniä asioita, kuka lähetti sinulle viestin? Hän antoi minun mennä tanssimaan ystävieni kanssa, kunhan vaan saattoi ja tuli hakemaan tietyn hänelle pyhän ajan kuluessa. Miespuoliset ystäväni pyysivät minut baariin, siellä oli myös seurueeseen kuuluvia naisia. Hän pakotti minut menemään, vaikka halusin olla hänen kanssaan kotona. Kaipasin häntä koko ajan. Pian hän otti kännykkäni ja tarkisti kaikki viestit. Olin poistanut ainoastaan hänen viestit, koska me molemmat tiedämme mitä niissä on. Jätin ystävieni viestit, sekä miesten että naisten koska niissä ei ollut mitään pahaa. Hän halusi ottaa kännykkäni mukaansa työpaikalle, että pyytää jotain kääntämään ne viestit. Minä annoin. Vaihdoin kakkospuhelimeeni. Sitten hän soitti kun ajoin samaanaikaan kaatamalla vettä. Pysäytin bussipysäkille ja hän haukkui minut alimpaan helvettiin. Nyt hän kuulemma tietää tarkalleen, minkälainen nainen olen. Olin ihan täysin ymmälläni; miten niin, minkälainen nainen? Noh, samanlainen kun vielä eilen. Hän huusi, ettei ikinä halua nähdä minua. Olin hädissäni, pidättelin itkua. Tavarani olivat hänen luonaan, minun piti hakea ne illalla kun hän tulee töistä kotiin.

Tulin hänen luokseen ja hän makasi sohvalla. Tolkutin ja tolkutin, ettei minulla ole mitään toista miestä! Ei ole. Viesteissäni ei ole mitään pahaa. Lopulta hän otti minut syliinsä, jos niissä viesteissä ei kerta ollut mitään pahaa. Olin pakahtua onnesta. Luulin, että suhteemme kaatuu väärinkäsitykseen.

Mutta näistä väärinkäsityksistä tuli arkipäiväisiä. Kerran olin ajamassa hänen luokseen kun olimme vaihtaneet ex-puolison kanssa lapsenhoidon läpsystä. Emme voineet olla saman katon alla riitelemättä, joten minä taas lähdin ja lähdin...liekö jossain suonenperukoilla mustalaisverta kun on aina juostava karkuun? Hän soitti minulle ja kertoi nähneensä minun samassa harrastuksessa olleen miehen kanssa, joka sattumoisin asuu tuossa hänen lähellään. Olin taas aivan häkeltynyt! Minähän juuri lähdin kotoolta parkkipaikalta, miten olisin kerinnyt hänen luokseen. Ja mieheni huusi ja huusi. Tulin hänen kotiinsa ja taas puhuttiin. Ex-mieheni joutui todistamaan lähtöaikani ja sitten mieheni uskoi, etten voinut olla tämän toisen miehen luona. Olin taas helpottunut ja onnellinen. Hetken.


Eräänä päivänä ex-mieheni oli soittanut aamulla siirtääkseen yhteistä aikaa erokeskustelussa. Olin samana päivänä mennyt katsomaan taas uutta asuntoa, oma asunto toiveissani. Hän soitti ja pyysi saada taas kännykkää nähtäväksi. Hän halusi nähdä, kuka on soittanut minulle aamu seitsämältä. Tottakai annoin luvan, että kun tulen, hän saa tarkistaa puhelimeni. Katsoin vielä vastatut puhelut, ja voi hyvä jumala... tuo aamu seiskan puhelu oli pyyhitty/pyyhkiytynyt pois puhelimestani. Soitin äkkiä miehelleni takaisin, kertoakseni että minulla ei ollut tuota aamu seitsämän soittoa. Koko asuntonäyttö meni päin prinkkalaa, hän haukkui minua omaan laskuuni puhelimessa ja minä yritin puolustautua ja pyydellä anteeksi. No niin hulluksihan se sitten meni, että kun tulin taas illalla hänen luokseen. Hän aloitti taas haukkumisen. Minä en saanut soittaa ex-miehelleni ja hän ei saanut todistaa, että oli normaalisti soittanut ja siirtänyt keskusteluaikaa tuonnemmaksi. Lähdin siis ajamaan yöllä ex-miehen luokse ja itkin, että saanko lainata hänen puhelintaan, että hänen puhelimensa todistaisi tuon aamuseitsämän soiton. Sain puhelimen jopa mukaani, kaunis kiitos siitä ja vein sen nykyiselle. Valitettavasti puhelimesta ei ollut apua, sillä se säilöi ainoastaan viisi viimeistä soittoa. Olin niin vihainen, aivan uskomattoman vihainen. Hän tuli mukaani palauttamaan ex-miehen puhelinta.

Miksi minua ei uskottu?